lauantai 27. marraskuuta 2010

27.11.2010 Huuhkaja!

Viikolla sain tietää, että Rauman cityhuuhkaja on taas ilmestynyt viimetalvelta tuttuun paikkaansa vanhan pesulan ikkunaan Pohjankadulle. Viime talvena lintu oli jo häipynyt, eikä siitä ollut enää havaintoja kun ehdin paikalle. Päätimme nyt lähteä Tarun kanssa käymään Raumalla Tarun vanhempien luona ja samalla koittamaan kävisikö parempi onni huuhkajan kanssa tällä kertaa. Ajettiinkin suoraan Pohjankadulle ja siellähän se nukkui ikkunalla kaikessa komeudessaan. Ensimmäisenä ei voinut olla ihmettelemättä linnun valtavaa kokoa. Onhan se ollut tiedossa, että huuhkaja on suuri, mutta noin läheltä katseltuna se silti säväytti. Huuhkajan lepopaikka on korkealla ja risujakin on edessä, mutta komea kuvapinna (188) siitä silti tuli.


Huuhkaja - Bubo bubo - Eurasian Eagle-owl

Kadulla oli jonkinverran liikennettä ja kyllä huomasi, että huuhkajan olemassaolo oli hyvin tiedossa paikallisilla asukkailla. Ohikulkijat tähystivät järjestään ikkunan suuntaan, autoja hidasteli ja pysähteli kohdalla. Huuhkajan unia liikenne ei tuntunut häiritsevän. Ainoastaan kerran pulun räpiköinti sai huuhkajan hieman raottamaan silmiään.



Otin muutamat kuvat (noin 12:30) ja lähdin välillä syömään, mutta kun tulin takasin (noin 14:00), ei lintua enää näkynyt. Kävin vielä myöhemminkin paikalla, eikä se enää valoisan aikana uudelleen paikalle ilmestynyt.

2 kommenttia: