sunnuntai 8. toukokuuta 2011

2.-6.5.2011 Lomaviikko

Lomaviikolla tuli kierreltyä siellä sun täällä. Enäjärvellä vesi oli edelleen turhan korkealla telttakojua ajatellen, mutta naamioverkon avulla tuli hommattua muutamat potrettikuvat peruslajeista. Mitään hienompia lajeja ei järvellä ole näkynyt. Vesilintujen lisäksi ihan piiloni edustalla kävi västäräkki ja rantaryteiköistä sain etsimeen pyyn.

Tavi - Anas crecca - Eurasian Teal


Silkkiuikku - Podiceps cristatus - Great Crested Grebe


Tukkasotka - Aythya fuligula - Tufted Duck


Kyhmyjoutsen - Cygnus olor - Mute Swan


Västäräkki - Motacilla alba - White Wagtail


Pyy - Tetrastes bonasia - Hazel Grouse


Lietteillä kävin viikon aikana pari kertaa. Ekalla kerralla sain vain punakuirikuvan, ja ajattelinkin, että sinne on enää turha mennä. Matalalla vedellä alue on mahdottoman laaja, ja linnut pääasiassa satojen metrien päässä. Hyvä paikka kaukoputkella lintujen seurailuun, mutta huono paikka kuvaajalle. Lintujen katselijoita siellä kyllä riittääkin. Lietteiden lähistölle ei ole pystytetty tuulivoimalaa, vaikka seuraava kuva hieman sellaisen illuusion luokin.

Yyterin lietteet


Punakuiri - Limosa lapponica - Bar-tailed Godwit


Pitihän sinne kuitenkin uudestaan vaivautua, kun minulta puuttui kuva isosirristä, ja sellainen on viihtynyt lietteillä jo pidemmän aikaa. Ystävällinen lintuharrastaja näytti minulle kaukoputkellaan muutamat kivat lajit, kuten pikkutiiran, karikukon, pikkukuovin, isosirrin. Jonkinlaisen haviskuvan isosirristä sitten sainkin aikaiseksi ja samalla kertaa vielä pikkukuovistakin kuvapinna. Pikkutiira katosi jonnekin jo kaukoputkella katsellessa. 200 meni siis heittämällä ohi, eli isosirri 200. ja pikkukuovi 201. Ja kaikki kuvaamani lajithan löytyvät omista kansioistaan tuolta: http://jlep.1g.fi/kuvat/Luontokuvat/Linnut/
Pyyhyn tuli sitten törmättyä myös lietteille johtavilla pitkospuilla.

Isosirri - Calidris canutus - Red Knot
Isosirri keskellä punakuirien välissä


Pikkukuovi - Numenius phaeopus - Whimbrel
Kuvassa kaksi pikkukuovia ja vasemmalla punakuiri


Pyy - Tetrastes bonasia - Hazel Grouse


Kuuminaisissakin tuli piipahdettua. Siellä käynti ei pahemmin kuvia poikinut, lintuja oli vähemmän kuin viikkoa aiemmin Mikon kanssa käydessä. Meriveden mataluus näkyi hyvin Kuuminaisten niemen "sisälahdessa", joka oli lähes kuivilla. Mukavasta lieterannasta huolimatta kahlaajia ei juuri ollut. Jäitäkin merellä edelleen ihan mukavasti, Säppi aika hyvin ympäröitynä. Paras kuva taisi tulla kaakkurista, ainakin paras mitä olen lajista tähän mennessä saanut.

Kuuminaisten niemi


Säppi


Kaakkuri - Gavia stellata - Red-throated Loon


Leveäkarilla kävin bongaamassa sitruunavästäräkkiä. Laji tulikin nähtyä kaukana niityllä, kuvaa ei tullut minkäänlaista. Niityllä oli myös keltavästäräkkejä, mutta eipä niistäkään mitään julkaisukelpoista irronnut. Kiuru sattui lekuttelemaan mukavalla etäisyydellä, josta kuva. Paras havainto oli niittykirvisen soidintanssi. Ilmeisesti naaras katseli kyyristyneenä ruohikossa koiraan esitystä, joka pomppi edestakaisin siivet puoliksi auki. Mielenkiintoista seurattavaa.

Kiuru - Alauda arvensis - Skylark


Niittykirvinen - Anthus pratensis - Meadow Pipit


Lattomerellä tuli myös käväistyä. Matkalla Pinomäellä suokukot esittelivät kevään muotia höyhenpuvuillaan ja valkovuokot kukkivat täysillä teiden varsilla. Lattomerellä mustakurkku-uikut olivat palanneet kotilammelleen.

Suokukko - Philomachus pugnax - Ruff



Valkovuokko - Anemone nemorosa


Mustakurkku-uikku - Podiceps auritus - Horned Grebe


Havaintoja tälle vuodelle kertyi myös lisää liuta viikon aikana:

112 Kapustarinta
113 Valkoviklo
114 Punakuiri
115 Kaulushaikara
116 Peukaloinen
117 Pyy
118 Tiltaltti
119 Kaakkuri
120 Pilkkasiipi
121 Lapintiira
122 Kattohaikara
123 Liro
124 Pikkulokki
125 Haarapääsky
126 Rantasipi
127 Kivitasku
128 Sitruunavästäräkki
129 Keltavästäräkki
130 Suokukko
131 Mustakurkku-uikku
132 Pikkutiira
133 Pikkukuovi
134 Karikukko
135 Isosirri
136 Kirjosieppo

5 kommenttia:

  1. Todella hyvä lintuviikko! Onneksi olkoon :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti, vaikka tiedä nyt sitten onko mitään onniteltavaa, jäähän sitä nyt väkisin jotain kennolle kun viikon ulkoilee. :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon 200 kuvapinnan katkaisusta.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset, seuraava etappi sitten 300. :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että löysin näin upean blogin. Tykkään itsekin huomioida ja katsella lintuja, mutta en ole kuvannut mitään. Erikoisempien lajien tunnistaminenkin on hyvin hataraa. Nautin silti katsella ja kuunnella mitä ympäristössä tapahtuu. Eilen näin ekakerta eläissäni punavarpusen ja sen johdosta löysinkin tämän sivun.
    Talletin osoitteen Kirjanmerkkeihin ja aion seurata jatkossakin.
    Kiitos sinulle Jani.
    tv Pirkko Jyväskylän liepeiltä

    VastaaPoista