lauantai 10. joulukuuta 2011

17.11-2.12.2011 Costa Blanca, Panama, Osa 2

Kun matkamme Panamaan varmistui, oli heti lintujen suhteen suurimpana toiveena nähdä ja kuvata kolibreja. Kolibrejahan esiintyy ainostaan "uudessa maailmassa", joten tilaisuus olisi käytettävä hyödyksi. Etukäteen mietin, että kolibreja tuskin helpolla löytyisi ilman paikkaa, jossa on niille järjestetty ruokinta. Etukäteen selvitin ainakin yhden paikan, jossa ruokinta on järjestetty, mutta sinne olisi tuntien matka hotellilta. Kysäisin heti loman alkuun oppaalta, että mihin pitää mennä nähdäkseen kolibreja. Yllätyksekseni vastaus oli, että "tuossa hotellialueen tien x varressa olevissa kukissa olen usein nähnyt". Noh, loman aikana näimme monesti kolibreja satunnaisesti kukissa eri puolilla hotellialuetta, mutta kuvaaminen noista satunnaisista paikoista olisi ollut erittäin vaikeaa. Kolibrit nimittäin ovat hyvin liikkuvaisia, monesti ne viipyivät yhdessä kukassa vain pari sekuntia, jatkaakseen taas jonnekin toiseen paikkaan.
Kävimme heti loman alkuun tutkimassa paremmin golf-kentän yhteydessä olevaa villa-aluetta, jolla itsekin asustimme. Erään lammen rannalta löytyi useampi komeasti kukkiva puu, jotka houkuttelivat monia kukkien mettä hyödyntäviä lintuja ja myös kolibreja. Näin kuvaamismahdollisuudet paranivat huomattavasti, kun kolibreja oli useampia samalla alueella. Helppoa se ei kyllä silti ollut.


Ensimmäisenä onnistuin saamaan kuvia lumitimanttikolibrista. Se oli paikalla olevista lajeista rauhallisin, istuen joskus puussa, ja saattoi viipyä useammankin sekunnin samassa kukassa.

Lumitimanttikolibri - Amazilia edward - Snowy-breasted Hummingbird


Kolibrit erottuvat muista linnuista kykenemällä lentämään paikallaan tai jopa taaksepäin (ainoina lintuina maailmassa) räpyttämällä siipiään kiivaasti 15–80 kertaa sekunnissa.



Seuraavan lajin määritin mustahohtokolibriksi. Hankalaksi määrittämisen tekee paikalla olleiden lintujen nuoruus. Ne eivät siis ole saavuttaneet aikuisen pukua, eikä kaikkia pukuja ole helppoa löytää edes netistä. Mustahohtokolibria en nähnyt kertaakaan istumassa puussa, mutta ne jäivät muutaman kerran paikalleen räpyttelemään kukan yläpuolelle, josta tilanteesta kakkoskuva on otettu.

Mustahohtokolibri - Anthracothorax nigricollis - Black-throated Mango



Kolmas ja viimeinen laji, jota puut houkuttelivat, oli siniruohokolibri. Siniruohokolibri oli näistä ruokailussaan hätäisin, enkä onnistunut kertaakaan saamaan kuvaa sen ollessa kukassa, joka ei varmasti sekuntia kauempaa kestänyt kukkaa kohti. Istumassa nämä tapasivat käydä puiden latvoissa.

Siniruohokolibri - Lepidopyga coeruleogularis - Sapphire-throated Hummingbird


Lintukirjani mukaan Panamassa tavataan 59 eri kolibrilajia, joten muutama jäi vielä näkemättä. :) Olen kyllä näistäkin lajeista varsin tyytyväinen, varsinkin kun sain niistä kuvia.



Vaikka päähuomioni näiden puiden luona olikin kolibreissa, jäi kennolle muutama muukin laji samalta paikalta.
Piispatangara mainitaan lintukirjassa yhdeksi Panaman tutuimmaksi lajiksi; sitä löytyy lähes maan joka kolkasta. Niin myös näistä puista.

Piispatangara - Thraupis episcopus - Blue-gray Tanager


Isomesitangaran taas näin koko loman aikana ainoastaan yhden kerran. Onneksi sain kuvan. Tätä upean näköistä lintua olisin kyllä erittäin mielelläni kuvannut enemmänkin.

Isomesitangara - Cyanerpes cyaneus - Red-legged Honeycreeper


Naamioväijy ei käytä kukkien mettä ravinnokseen ja tämä sattuikin puuhun ihan muuten vain. Useimmiten niitä näkyi muualla, mutta tässä se on kyllä kauniissa puitteissa. Panamassa on muutama laji varsin saman näköisiä ja pari niistä tulee myöhemmin blogiinkin.

Naamioväijy - Pitangus sulphuratus - Great Kiskadee


Keltakerttuli oli myös ihan sattumalta kukkapuissa.

Keltakerttuli - Dendroica petechia - Yellow Warbler


Tarhaturpiaali sen sijaan käytti kukkien mettä ravinnokseen. Turpiaalit olivat melko arkoja lintuja, arimpia mitä tuli Panamassa vastaan. Verrattavissa vaikka Suomen rastaisiin.

Tarhaturpiaali - Icterus spurius - Orchard Oriole



Kaikkein arin oli idänlehtoturpiaali. Ekassa kuvassa olevasta naaraasta sain kohtalaisen kuvan, mutta tokan kuvan värikkäät koiraat häipyivät kukkapuita lähestyvän tieltä jo hyvissä ajoin. Kyseinen otos on vieressä olleen korkean puun latvasta.

Idänlehtoturpiaali - Icterus galbula - Baltimore Oriole



Puiden vieressä olleelta lammelta irtosi myös kuvia muutamasta lajista. Pari kappaletta eteläamerikanhyyppiä kävi lammella muutaman kerran. Nämä pitivät aina kovaa meteliä ilmassa ennen laskeutumista.

Eteläamerikanhyyppä - Vanellus chilensis - Southern Lapwing


Amerikansipi on yleinen talvehtija Panamassa ja yksi sellainen viihtyi kyseisen lammikon rannoilla.

Amerikansipi - Actitis macularius - Spotted Sandpiper


Välillä samaisella lammella kävi punaviheltäjäsorsia. Ensimmäisellä kerralla en tajunnut, että niiden pitämät äänet tulivat juuri niistä, eikä jostain pikkulintujen parvesta, sen verran erikoista viserrystä ne pitivät sorsalinnuiksi.

Punaviheltäjäsorsa - Dendrocygna autumnalis - Black-bellied Whistling Duck


Loman alussa lammessa viihtyi yksi pikkulapasotka, loppulomasta kaksi.

Pikkulapasotka - Aythya affinis - Lesser Scaup


Lammessa asusti myös kääpiöuikkuperhe, joka käsitti vanhemmat ja kaksi poikasta.

Kääpiöuikku - Tachybaptus dominicus - Least Grebe


Toivottavasti kääpiöuikun poikasilla menee edelleen hyvin. Vaarassa ne taitavat kuitenkin olla, sillä ihan loman lopulla näimme lammen rannassa julman näköisen otuksen. Tämä ei kyllä kuulu vahvimpiin alueisiini, mutta netin kahlaamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyseessä on silmälasikaimaani.

Silmälasikaimaani - Caiman crocodilus - Spectacled caiman


Palataan taas muutaman päivän päästä asiaan!

2 kommenttia:

  1. Hienoja kolibrikuvia! Minä yritin määrittää pelkillä kiikareilla - aika toivotonta puuhaa, arvailuksi meni.. Ainut josta olin varmempi oli tuo siniruohokolibri. Helmikuussa golf-kentän lampi oli täynnä sinisiipitaveja - tuskin vettä näkyi! Ai oliko siellä tuo kaimaanikin!?

    VastaaPoista
  2. Kaimaani oli kyllä melkoinen yllätys! Mutta siellä se vaan golf-kentän keskellä oli. Yhdellä lammella näin myös niitä taveja ison parven, sinne ei vaan päässyt lähelle ilman green-cardia. :)

    VastaaPoista