keskiviikko 1. joulukuuta 2010

28.11.2010 Ooviikin timalit

Sunnuntaina käväisin kipakassa -15 asteen pakkasessa katsastamassa olisiko Ooviikissa Viiksitimaleita. 4 yksilön parvi sieltä sitten löytyikin, 2 koirasta ja kaksi naarasta. Linnut viihtyivät tietenkin kaikkein korkeimmassa ja tiheimmässä kohtaa kaislikkoa. Yksi naaras sentään tuli kertaalleen näkyville kuvattavaksi.


Viiksitimali - Panurus biarmicus - Bearded Reedling

Koiraiden suhteen ei tuuria käynyt, piti vain yrittää kaislojen välistä saada jonkinlaista kuvaa aikaiseksi.



Lahden pohjukassa oli jo varsin tukeva jää, varmaankin yli 10cm paksu. Luistelukelit olisivat olleet mainiot lumettomalla lahdella.



Kaukana merellä päin oltiin jo mopolla kalassa.

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Pieni tarkennus lajitietoihin. Järviruoko on kyseessä oleva kasvi, josta timalit siemeniä kaivelevat, ei järvikaisla (tai meren rannoilla sinikaisla). Ruoko eli ryti kuuluu heinäkasveihin, kaislat taas sarakasveihin. Aika usein nämä kakasi sekoitettaan kyllä toisiinsa, joten mistään pahasta etikettivirheestä ei ole kyse. Ehkä sama, jos nimittäisi kanahaukkaa pöllöksi tai päin vastoin.

    Terveisin Keijo T.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tarkennuksesta! Eipä ole tullut tyhmyyttäni edes mieleen, että käyttämällä sanaa "kaislikko" ottaisin kantaa lajeihin. :)
    Pitääpä alkaa käyttämään ruovikkoa tästä edespäin, kun siitä on kyse.

    VastaaPoista