keskiviikko 29. helmikuuta 2012

26.02.2012 Koskella

Karoliina ja Marko olivat käymässä Porissa, ja mietittiin jotain paikkaa pienelle kuvailuretkelle muiden hommien lomassa. Oikein muuta järkevää paikkaa ei tullut mieleen, kuin Lampinkoski, sieltä pitäisi irrota ainakin koskikarakuvia. Ja irtosihan niitä.
Kuvassa Vaasantien alajuoksun puoleista maisemaa.


Ensimmäinen kuva on otettu sillalta alaspäin, siksi hiukan epätavallinen kuvakulma.

Koskikara - Cinclus cinclus - White-throated Dipper



Kosken rannoilla kulki mielenkiintoisia jälkiä, enpä vain osaa noista varmaksi sanoa mikä on ollut kyseessä.


Kotiin päästyäni huomasin ikkunasta pihapuskassa varpushaukan, ihan muutaman metrin päässä. Kipaisin äkkiä hakemaan kameraa, mutta haukka oli jo sillä välin häipynyt. Huomasin sen kuitenkin uudestaan pihan perältä aidalta istumassa. Edessä olleista risuista ja (ei niin kovin puhtaasta) ikkunasta huolimatta onnistuin nappaamaan muutaman kuvan, ennekuin se taas häipyi näkyvistä.

Varpushaukka - Accipiter nisus - Sparrowhawk


Loppuun pari kuvaa viime viikon alusta. Kallon edustalla meri oli jääsohjon ja -lauttojen peitossa, toinen juuri ennen, ja toinen auringonlaskun jälkeen


2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia Kallosta tulee, niinkuin tuolla aiemmassakin postauksessa. Tuo jää ja lumi antaa kuviin hienon säväyksen.

    VastaaPoista
  2. Kiitti, kyllä Kallosta tosiaan yleensä jotain kuvia jää muistikortille. :)

    VastaaPoista