maanantai 2. heinäkuuta 2012

Pohjoisen reissu 2012 osa 2 - Kilpisjärvi

Keskiviikkona 13.6. lähdimme koko porukalla kohti Kilpisjärveä. Ropin pirtillä nautittiin viime vuoden tapaan loistavat munkit ja pysähdyttiin Muotkatakalla tähystelemään sepelrastaita. Sepelrastaita ei kuitenkaan näkynyt, joten jatkoimme Kilpisjärvelle harmaassa kelissä ja asetuimme majoitukseen. Puissa ei Kilpisjärvellä ollut tietoakaan lehdistä ja järvikin oli ihan rantoja lukuunottamatta jäässä.

Kilpisjärven biologisen aseman ruokinta tarkistettiin alkajaisiksi. Ruokinnalla oli lähinnä runsaasti järripeippoja. Koko aikana kävimme ruokinnalla useita kertoja, mutta järripeippojen lisäksi emme nähneet kuin muutamia viherpeippoja, varpusia, talitiaisia ja yhden hömötiaisen. Vuorihempot jäivät tällä kertaa haaveeksi. Tienvarren tunturikoivikossa pajulintu oli pesänrakennuspuuhissa.

Järripeippo - Fringilla montifringilla - Brambling

Pajulintu - Phylloscopus trochilus - Willow Warbler

Säätiedotus povasi torstaille parempaa säätä ja lähdimme aikaisin aamulla kiipeämään Iso-jehkakselle keräkurmitsojen toivossa. Taivas ei kuitenkaan ollut yön aikana seljennyt, joten harmaata säätä oli taas tiedossa. Lämpötila oli nollassa. Aluksi kiipesimme Saanalle kulkevaa reittiä ja siitä eteenpäin suunnistimme kartan avulla.

Marko

Ehdimme jo kummastella miksei tunturikoivikoissa näkynyt sinirintoja, eikä edes kuulunut laulua. Sinirinnat löytyivätkin vasta tunturin rinteestä matalien katajikkojen joukosta.

Sinirinta - Luscinia svecica - Bluethroat

Sinirintapuskien jälkeen jatkettiin taivallusta yhä ylemmäs kohti keräkurmitsojen suosimaa ylänköä.

Karoliina

Ylängölle saavuttuamme näimme pian, ettei kiipeäminen ollut turhaa. Keräkurmitsat löytyivät sieltä mistä pitikin. Sää oli oikukas ja välillä saatiin vähän räntääkin niskaan, mutta kuvaamista se ei estänyt. Keräkurmitsasta tuli 220. Suomessa kuvaamani lintulaji! Kuvapinnan kunniaksi muutama kuva nätistä linnusta.

Keräkurmitsa - Charadrius morinellus - Dotterel

Muutama kapustarintarintakin näkyi kauempaa. Muita lintuja ei tunturissa juuri näkynyt. Edellä mainittujen lisäksi ainoastaan niittykirvisiä. Sinirintoja pysähdyimme kuvaaman vielä alasmennessäkin ja pienen hetken pilvipeite jopa hieman rakoili antaen hiukan enemmän valoa.

Kapustarinta - Pluvialis apricaria - Golden Plover

Niittykirvinen - Anthus pratensis - Meadow Pipit

Päivällä pidettin pieni ruokatauko ja pilvetkin alkoivat jo väistyä taivaalta. Päätimme seuraavaksi mennä katsomaan Tsahkaljärveä. Ekassa kuvassa Kilpisjärven yli näkyvä Norjan Parastunturi ja tokassa Tsahkaljärveltä kuvattu Saana.

Saanatunturi

Illemmalla Karoliina ja Marko käväisivät läheisellä Salmivaaralla, joka sijaitsee Kilpisjärveä halkovalla niemellä. Sieltä se sepelrastas sitten löytyi. Piti sitten itsekin lähteä vielä katsastamaan paikkaa iltavaloihin, mutta eipä lintua enää löytynyt. Turha reissu ei todellakaan silti tullut, kun pois lähtiessä parkkipaikan reunalla odotteli 2 riekkoa! Riekosta tuli 221. Suomessa kuvaamani lintulaji ja illan valotkin olivat ihan mukavat.

Riekko - Lagopus lagopus - Willow Ptarmigan

Loppuun vielä Salmivaaralta iltavalossa kuvatut Uuvanat. Seuraava aamuna jatkettiin Tarun kanssa Norjaan Karoliinan ja Markon lähtiessä kotimatkalle. Suuret kiitokset matkaseurasta!

Uuvana - Diapensia lapponica

4 kommenttia: