perjantai 2. huhtikuuta 2010

2.4.2010 Pitkäperjantai

Aamu valkeni jälleen kerran sumuisena ja synkkänä. Ajelin Kyläsaareen ja Fleiviikiin katsomaan joutsen- ja hanhitilannetta. Lintuja ei ollut kovin paljon, ja varsinkin kaikki hanhet erittäin kaukana, hädin tuskin nähtävissä. Pari laulujoutsenta oli sentään ihan kuvausetäisyydellä. Tässä niistä toinen:



Töyhtöhyyppien joukossa luurasi yksi kapustarinta.



Kun kuvia ei tuntunut Kyläsaaressa syntyvän, painuttiin parin paikalle ilmestyneen kaverin kanssa Meri-Poriin. Kauempana merellä jäät olivat jo alkaneet väistyä, ja muutamia haahkojakin kellui ulapalla. Herrainpäivien lehdossa ollessamme alkoi päivä vihdoin kirkastua, ja pikkulinnut innostuivat laulamaan. Myös peipot ovat jo saapuneet suurin joukoin.



Hippiäisiä oli alueella myös runsain mitoin.



Paluumatkalla poikettiin vielä uudelleen Fleiviikissä. Tässä yleiskuvaa pellolta. Takana penkalla neljä harmaahaikaraa, vedessä merihanhia ja laulujoutsenia.



Pois lähtiessä tiellä otti fasaanikukot yhteen. Tässä kuvassa toinen on saanut kunnon iskun perille:



Iltasella käytiin vielä Tarun kanssa kävelyllä Toukarilla. Sielläkin laulujoutsenet ja merihanhet olivat tulleet pelloille, ja lentoliikennettäkin oli kohtuullisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti