maanantai 7. toukokuuta 2012

28.4.2012 Teerikuvausta Virroilla

Oli taas se aika vuodesta, kun teeren soidin saavuttaa huippunsa ja vipinää soidinpaikoilla on eniten. Ajelimme Mikon kanssa Virroille samoille paikoille kuin melkein tasan vuotta aiemmin. Vuodet eivät vain ole veljiä keskenään, kuten sanonta kuuluu, ja tälläkertaa kevät oli selkeästi myöhäisemmässä. Metsätien liejuisuuden takia jouduimme turvautumaan viimeisillä kilometreillä apostolin kyytiin ja suokin oli huomattavasti viime kertaa vetisempi. Patikoinnin päätteeksi saatiin vielä vuoden eka ukkonen niskaamme, hädin tuskien ehtien telttojen suojaan sateen tieltä. Kovin hyvin siis reissu ei käyntiin lähtenyt, ja sadekelit jatkuivat myös aamulla levottoman ja tuulisen yön jälkeen. Teeret sentään tulivat suolle viiden maissa valostumisen aikoihin. Valostuminen tosin oli aika hienovaraista, joten tällä kertaa oli tyytyminen lähinnä potrettikuviin, action-kuvien jäädessä muutamaa yritelmää lukuunottamatta toiseen kertaan.

Teeri - Lyrurus tetrix - Black Grouse

Naarasteeriä näimme vain yhden yksilön.

Mukavan bonuksen teerikuvausreissulle tarjosi suolla viihtyneet ja kevätmenojaan pitäneet kurjet. Ihan liki ne eivät tulleet, mutta kohtuulliselle kuvausetäisyydelle kuitenkin.

Kurki - Grus grus - Crane

Duetto

Mikon ansiokas kuvaus reissusta löytyy täältä.

Mika ja Hannu viettivät seuraavat kaksi yötä samalla paikalla vähän kauniimmassa kelissä.

Mikan blogi

Hannun Blogi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti